Olen tähän saakka pidättäytynyt kommentoimasta yhteiskunnallisia asioita ja pitäytynyt kunnallisissa, mutta viime aikojen globaalit uhat pankkikriisin ja pörssikurssien notkahdukset ovat asioita, jotka vaikuttavat myös jokaiseen ihmiseen ja kuntien talouteen ja toimintakykyyn.
Sanaa LAMA on pyöritelty mediassa jo jonkin aikaa. Usea yritys on ilmoittanut YT-neuvotteluista ja paperiteollisuudesta on tämän syksyn aikana ilmoitettu kokonaisten tuotantoyksiköiden lakkauttamisesta. Samalla kun paperimiehet perheineen joutuvat pohtimaan tulevaisuuttaan ilman hyväpalkkaista 3-vuorotyötä, vähenevät tai loppuvat työt kokonaisilta metsäteollisuuteen kytköksissä olevilta alihankintaketjuilta ja työnsä menettävien asuinkunnat menettävät verotulojaan. Kuluneen vuoden inflaatiokehityksen vuoksi hinnat ovat nousseet ja yhä useampi kotitalous on joutunut taloudelliseen ahdinkoon. Vielä on näkemättä yritysten konkurssit ja radikaalit leikkaukset työntekijöiden määrässä, mutta sekin saattaa olla näköpiirissä. Kaikki tämä vaikuttaa niin tavalliseen ihmiseen, perheeseen kuin myös kuntien talouteen, kun sijoitetut rahavarat katoavat bittitaivaaseet pörssikurssien mukana ja verojen kautta saatavat tulot saattavat vähentyä jos työllisyys heikkenee ja samalla myös kunnan sosiaalipalvelujen tarvitsijoiden määrä kasvaa.
Tänä päivänä oikeastaan ainoa positiivinen asia on polttoainehintojen lasku dollarin kurssin myötä, mutta tämä ilo tuskin kestää kauaa. Autoilun hinta tulee vielä nousemaan, sillä öljyn hinnalle ei ole kattoa – hinta tulee nousemaan vielä, ja Vanhasen ”sähköautoja” ei kannata odotella markkinoille vielä pitkään aikaan – eihän meillä ole edes sähköntuotantokapasiteettiakaan vielä varaamaan miljoonan sähköauton akkua! Olkiluoto 3:n valmistumisarvio siirtyi taas vuodella eteenpäin, sen tuottamaa sähköä saadaan odotella vielä ainakin 4 vuotta.
Liikkumisen kallistuminen on yksi syy sille, että kannatan työpaikkojen sijoittumista Nurmijärven kunnan sisälle enenevässä määrin. Kunnalla on merkittävä asema siinä, kuinka houkutteleva ja riskitön sijainti Nurmijärvi olisi eri alojen toimipaikkojen yksiköille. Esimerkiksi tonttimaata voitaisiin myydä tai vuokrata edullisesti, kulkuyhteyksiä voidaan parantaa ja verohelpotuksia ja muita etuuksia voitaisiin harkita. Tämä maksaa, mutta saattaa pidemmällä aikavälillä olla kannattava sijoitus.
Nurmijärvi ei ehkä voi enää laskea sen varaan, että verotulot kasvavat uusien, kuntaan muuttavien veronmaksajien avulla sillä asuntokauppa on hiljentynyt merkittävästi – ei pelkästään täällä, vaan kaikkialla. Tontitkaan eivät menneet kaupaksi tänä vuonna suunnitellusti, vaan niitä jäi myymättä. Väestökasvun pysähtymisessä piilee myös mahdollisuuksia. Haasteena on pitää kunnan huoltosuhde hyvänä, eli työikäiset töissä tuomassa veroeuroja, ja ylläpitää terveydenhuolto, lastenhoito, vanhustenhoito ja sosiaalipalvelut vähintään samalla tasolla kuin ne ovat nyt. Lisähaasteena on nuorten tilanteen parantaminen, johon viimeisen vuoden aikana on havahduttu Suomessa mitä hirvittävimmällä tavalla. Nyt niitetään sitä, mitä ollaan viime vuosikymmenet kylvetty – ei välttämättä kunnallisella, vaan valtion tasolla.
Nostan esiin asian, jonka uskon aiheuttavan lisäahdistusta niin nuorille kuin muillekin ikäryhmille: Ilmastonmuutos. Sillä meitä on syyllistetty kiihtyvässä tahdissa viimeisten vuosien aikana. Sähkön hintaa on nostettu ilmastonmuutoksen verukkeella (kiitos Kioton sopimuksen ja EU:n, tuotetusta hiilidioksidista kuluttaja maksaa sähkölaskun yhteydessä sievoisen summan, tällä hetkellä 2,3 snt/kWh riippumatta sähkön tuotantomuodosta), polttoaineveroa nostettiin samalla verukkeella vuoden alussa (”Loppuu se huviajelu!” – Katainen) ja samalla saatiin elintarvikkeiden ja muihen hyödykkeiden hinta hyvään nousun koska tuotteet tuodaan tuottajalta kauppoihin kumipyörien päällä ja kuten hiilidioksimaksu sähkönhinnassa, myös kasvaneet kuljetuskustannuksen siirtyvät kuluttajan maksettaviksi.
Uskallan sanoa suoraan, että ilmiö nimeltä ilmastonmuutos on keino, jolla saadaan kerättyä rahat pois kuluttajilta isompiin taskuihin, ja ilmastonmuutosta käytetäänkin röyhkeästi markkinointiin. Ironisesti, ”Torju ilmastonmuutosta, kulje bussilla” lukee sen bussin perässä joka pöläyttää paksun, mustan savupilven silmillesi, kuljit sitten autolla, pyörällä tai jalan.